Sigmund Freud syntyi toukokuun 6. päivänä 1856 sitten Priborin kaupungissa (Freiberg) Määrissä, joka kuului Itävalta-Unkarin kaksoismonarkiaan. Hän sai nimekseen Sigismund, mutta hän muutti sen myöhemmin Sigmundiksi. Hänen perinteinen juutalainen etunimensä oli Salomo (Schlomo). Freud syntyi isänsä kolmannen avioliiton esikoisena. Isä Jacob oli 41-vuotias ja äiti Amalia vain 20-vuotias. Isä oli villakauppias ja toimeentulo oli niukkaa. Isällä oli ennestään kaksi poikaa, jotka olivat Sigmundin äitiä vanhempia.
Freud valmistui lukiosta vuonna 1873 parhaana oppilaana. Hän hallitsi useita kieliä (latina, kreikka, ranska, englanti). Erään koulutoverinsa kanssa hän päätti lukea Cervantesin Don Quijoten alkukielellä, ja niinpä he opettelivat espanjan kielen. Koulussa kiitetään erityisesti Sigmundin kirjallista tyyliä. Ylioppilastutkinnossa häneltä kuulusteltiin katkelmaa Sofokleen Kuningas Oidipuksesta. Freud päättää aloittaa lääketieteen opinnot luettuaan teologi Toblerin romantiikan hengessä kirjoittaman esseen Luonnosta (Die Natur).
Goethe oli Sigmundin suuri tyyli-ihanne. Ainoa lääketieteen ulkopuolelta otettu seminaari oli Franz Brentanon viisi kurssia filosofiassa 1874. Brentano halusi selventää hengentieteiden eroa luonnontieteistä teoriallaan intentionaalisuudesta: ihmisten tunteilla on aina jokin kohde; rakkaus on jonkin rakastamista, vihaaminen jonkin vihaamista. Freud opiskelee fysiologiaa Bruecken johdolla. Fysiologiaa hallitsi siihen aikaan Helmholtz, jonka jälkikantilaiset teoriat vaikuttivat suuresti Freudin ajatteluun.
Tänään tulee psykoanalyysin luojan Sigmund Freudin syntymästä kuluneeksi 150 vuotta. Freudin perustavaa laatua olevat hahmotukset ihmismielestä vaikuttavat nykyajassa arvaamattoman paljon enemmän kuin ymmärretään. Hän oli yksi eniten ihmiskuvaamme vaikuttaneista persoonista viime vuosisadalla ja hänen vaikutuksensa ulottui monille elämän aloille. Puheessaan Freudin 80-vuotispäivänä vuonna 1936 Thomas Mann sanoi olevansa täysin vakuuttunut, että Freudin elämäntyö kerran tullaan vielä havaitsemaan tärkeimpiin kuuluvaksi uuden ihmiskuvan rakennuskiveksi ja että hänen työstään koituu tulevaisuuden, viisaamman ja vapaamman ihmiskunnan rakennuksen perusta. Häntä tullaan kunnioittamaan tulevan humanismin tienraivaajana, humanismin jota me aavistelemme ja joka joutuu perehtymään moneen sellaiseen seikkaan, mistä aiemmat humanistit eivät tienneet mitään. Tämä on humanismia, jonka suhde alisen maailmaan mahteihin, alitajuiseen, ”Siihen”, tulee olemaan rohkeampi, vapaampi, hilpeämpi. Se tulee asennoitumaan alitajuisen ilmiöihin taiteellisesti kypsemmin kuin neuroottisen ahdistuksen ja sen synnyttämän vihan kanssa painiskelevan tämän päivän ihmiskunnalle on suotu.
Mannin mielestä psykoanalyyttinen oivallus ”alitajuisesta” maailmasta todella muuttaa maailmaa. Sen myötä maailmaan astuu hilpeä epäluulo ja paljastava epäily sielun kätkeytymisyrityksiä kohtaan. Kun tämä epäilys on kerran herännyt, se ei voi enää kadota. Freud kirjoitti tutkielmassaan Leonardo da Vincistä: ”Ei ole olemassa ketään niin suurta, että hänelle olisi häpeäksi olla niiden lakien alainen, jotka hallitsevat yhtä ankarasti normaalia ja sairaalloista toimintaa”.
Psykoanalyysista voidaan puhua toimenpiteenä, jolla tutkitaan mentaalisia prosesseja, hoitomenetelmänä, jolla parannetaan mielenterveydellisiä ongelmia ja uutena tieteenhaarana, joka systemaattisesti hankkii psykologista informaatiota tajuntamme rakenteesta ja toiminnasta.
Freud itse antoi aihetta siihen, että psykoanalyysi herätti mielenkiintoa myös kliinisen tilanteen ulkopuolella Hänen asenteensa tällaisen tutkimuksen arvosta oli ambivalentti. Psykoanalyyttisen liikkeen historiassaan Freud (1914) toteaa, että hänen tarkoituksensa ei ole nähdä psykoanalyysia niinkään muita ihmismieltä tutkivia tieteitä avustavana kuin tieteenalana, joka hallitsisi kaikkia muita ja panisi ihmiset ajattelemaan niitä uudelleen sisältä päin. Psykoanalyysia ei ollut tarkoitus soveltaa muihin tieteen aloihin tai liittoutua niiden kanssa, vaan pikemminkin käyttää sitä niiden elvyttämiseen. Freud (1962, s.84) sanoo kuitenkin Omaelämäkerrallisessa tutkielmassaan:
”Oltuaan alunperin tietyn terapeuttisen menetelmän nimitys se on myöhemmin laajentunut piilotajuista sielunelämää käsittelevän tieteen nimeksi. Yksinään tämä tiede voi vain harvoin ratkaista ongelman; sen tehtävänä näyttää olevankin hankkia tärkeätä aineistoa hyvinkin erilaisille tiedonaloille. Psykoanalyysin sovellutusalue ulottuu yhtä laajalle kuin psykologiankin.”
Freud korosti aina omissa ekstra-analyyttisissa tutkielmissaan niitä esteitä, rajoituksia ja erehtymisen vaaroja, joita niissä oli todelliseen kliiniseen tutkimustilanteeseen verrattuina. Kun Freud loi psykoanalyysin perustan ja kehitti psykoanalyyttisen hoitomenetelmän, hänen näkemyksensä mullistivat aikaisemmat käsitykset ihmisen sielunelämästä. Samoin kuin Kopernikus ja Darwin hän järkytti teorioillaan ihmiskunnan itserakkautta. Hän herätti vastustusta väittäessään, ettei ihminen ole täysin herra omassa talossaan vaan että hän elää merkittävältä osalta tiedostamattomien sielullisten tapahtumien varassa. Psykoanalyysin yli satavuotinen historia on osoittanut sen, miten vaikeata ihmisten on ottaa vastaan tällaista tietoa. Kehotusta itsensä tuntemiseen ja uudelleen arvioimiseen ei sinänsä voida lukea Freudin ansioksi. Suuret ajattelijat ovat sitä kautta historian korostaneet antiikin ”tunne itsesi” –opista alkaen.
Psykoanalyysi tutkii tajunnan intentionaalista toimintaa ja dynaamista jakautuneisuutta, myös sitä mihin ei ole tietoista kosketusta, mutta mikä kuitenkin vaikuttaa meissä. Tiedostamattoman sielunelämän käsite on edelleenkin eräs psykoanalyysin kulmakivistä. Freudin erityinen ansio oli keksiä ne dynaamiset ja loogiset lainalaisuudet, joita tiedostamaton noudattaa.
Freudin mukaan psyykkisen jakaminen tietoiseen ja tiedostamattomaan on psykoanalyysin perusolettamus. Psykoanalyysi ei voi sijoittaa sielullisen ydintä tietoisuuteen, vaikka kaikki tietomme on sidottu tietoisuuteen. Tiedostamattoman voimme oppia tuntemaan vain tekemällä sen tietoiseksi. Psykoanalyysi ei ole vain tutkimus- ja hoitomenetelmä, vaan myös kulttuurisaavutus, joka yrittää vapauttaa meitä intohimojemme orjuudesta tuomalla siihen järjen hiljaista, mutta onneksi kuitenkin sitkeätä ääntä.
Kirjeissään ystävälleen Wilhelm Fliessille Freud puhui toistuvasti metapsykologiasta, millä hän halusi kuvata omaa yritystään konstruoida psykologia, joka vie tietoisuuden taakse. Hän määrittelee sen tieteellisenä yrityksenä korjata metafyysisiä rakennelmia, jotka heijastavat, samoin kuin taikausko ja tietyt harhaluulot tekevät, ulkomaailman voimiin sellaista, mikä todellisuudessa ei kuulu sinne vaan piilotajuntaan. Hänen mukaansa suurin osa mytologista maailmankäsitystä ei ole mitään muuta kuin ulkomaailmaan projisoitua psykologiaa. Freud kutsui kerran oppiaan unien tulkinnasta ”kappaleeksi tieteen uudismaata”, joka on ”voitettu kansanuskomukselta ja mystiikalta”.
Psykoanalyysin alkuvaiheissa Freud kirjoittaa usein ystävälleen Wilhelm Fliessille Berliiniin kertoen löydöistään, kokemuksistaan ja uusista teorioistaan pyytäen kriittisiä kommentteja. Hän jopa leikillisesti sanoo laittavansa itselleen huoneen taulun, jossa lukee. ”24. 7. 1895 unien salaisuus on paljastunut tri Sigmund Freudille”. Freud oivalsi ensimmäisen kerran, analysoidessaan omaa untaan (ns. Irman injektio) vapaiden mieleenjohtumien menetelmää soveltaen. että unilla on mieli, että niissä yritetään tyydyttää tiedostamattomia toiveita Hän tajusi, että unen avulla hän yritti päästä eroon omasta syyllisyydentunteestaan (”Miksi ruisku oli likainen”).
Freud lukee paljon, varsinkin kaunokirjallisuutta. Kun Fliess samanaikaisesti valmisteli kirjaansa biologiasta Freud kirjoitti: ”Sinä työskentelet valossa, et pimeydessä, auringon kanssa, et piilotajuisessa”(6.9.1899). Vapaa-aikanaan Freud lukee Burckhardtin teosta Kreikan kulttuurihistoriasta ja löytää joitakin ”odottamattomia yhtäläisyyksiä” omien teorioittensa kanssa: ”Minun erityinen mieltymykseni esihistorialliseen sen kaikissa inhimillisissä muodoissa pysyy samana”. Hän pelaa shakkia, lukee englantilaisia romaaneja ja ihailee erityisesti kollegansa Conan Doylen kirjoittamia Sherlock Holmesin seikkailuja. Freud näyttää samaistavan itsensä tähän englantilaiseen salapoliisiin kirjeessään Jungille 18.6.1909: kuinka hän oli Sherlock Holmesin tavoin arvannut erään tilanteen hyvin vähäisten vihjeitten avulla. Hän valittaa Fliessille elämänilojensa vähyyttä, mutta syventyy kuitenkin joka lauantai muutaman ystävänsä kanssa tarokin pelaamiseen ja joka tiistai viettää iltaa maallikkojuutalaisten ”veljien” kanssa kertoen löydöistään.
Lauantaisin Freud antaa kaksituntisen luennon yliopistolla. Hän valmistautuu siihen tekemällä pitkän kävelylenkin, minkä aikana hän mietiskelee aihettaan ja antaa alitajuisten mieleenjohtumien ohjata itseään. Hän aloittaa mielellään luentonsa toteamuksilla, jotka kuulijoista vaikuttavat epäuskottavilta. Sitten hän puolustautuu lainaamalla Hamletin sanoja: ”Niin minunkin täytyy pyytää teitä ensin toivottamaan tervetulleeksi asioita, jotka nousevat menneisyyden haudoista.” Jo nuoresta asti Freudin rakkain toive on ollut häiritä maailman unta. Hän tavoitteli koko ikänsä filosofista tietoa, vaikka toimi vasten tahtoisesti lääkärinä ja terapeuttina. Hän halusi jättää taakseen ”jotakin joka oikeuttaa olemassaolomme”, so. uusia totuuksia ihmisestä.
”Tiedän että kirjoittaessa minun on sokaistava itseni keinotekoisesti voidakseni keskittää kaiken valon yhteen pimeään kohtaa.” Voimme ymmärtää, miten tuskallista ja vaikeaa oli yrittää hahmottaa sisäisen maailman tapahtumia, joita ei voi tavanomaisessa mielessä nähdä, koskettaa tai mitata. Tänä päivänä emme enää ymmärrä Freudin löydösten käänteentekevää, vallankumouksellista arvoa, jotka ovat verrattavissa Darwinin kehitysteoriaan ja Einsteinin suhteellisuusteoriaan, koska ne tavalla tai toisella sisältyvät kulttuuriimme. Freud löysi sisäisen maailman. Kaikkein tärkeimmät löydöksensä hän oli saavuttanut itseanalyysin avulla.
Jonathan Learin (1990, 146) mielestä Freud halusi ymmärtää syvimmässä mahdollisessa mielessä, mitä ihmistä hallitsevat vietit todella ovat. Sukupuolivietistä tuli ”kosmologinen prinsiippi”. Freud (1916-17) kirjoittaa: ”Psykoanalyysilla on se etu, että se ei puhu seksuaalisuuden sielullisesta merkityksestä ja sielunelämän tiedostamattomuudesta abstraktisti vaan osoittaa ne todella oleviksi aineistolla, joka koskee jokaista ihmistä henkilökohtaisesti ja pakottaa hänet hyväksymään ne”. Freudin mielestä ”psykoanalyysin laajennettu seksuaalisuuden käsite vastaa Platonin rakkauden käsitettä eros”.
Alkuvaiheessa psykoanalyytikoilla oli käytössään Freudin libidoteoria. Eräs pioneereista kuvasi analyysin päämäärää seuraavasti: ”Etsi libido sen kaikista piilopaikoista ja sitten vapauta se uuteen käyttöön.” Analyytikon pääasiallinen, ehkä ainoa mielenkiinto kohdistui näihin aikoihin potilaiden libidinaalisiin takertumiin. Analyytikko kuunteli potilaitaan pitäen jatkuvasti mielessään kysymystä.
-Mitkä ovat potilaan haluta ja toiveet? Mitä hän alitajuisesti haluaa?
Sen jälkeen kun Freud muotoili 1920-luvulla ahdistusteoriansa uudelleen, tuli selväksi että psykoneuroosi oli reaktio koettuun uhkaan tai vaaraan, jonka ei tarvinnut olla realistinen. Tuli tavaksi tutkia potilaan reaktiota tähän koettuun vaaraan. Vanha kysymys haluista sai seurakseen toisen kysymyksen:
-Ja mitä hän pelkää?
Sitten kun tajuttiin, että minän puolustuskeinot eli defenssit ovat tiedostamattomia reaktioita tähän uhkaan, analyytikon valppaus laajeni kolmanteen kysymykseen:
-Kun hän on peloissaan, mitä hän sitten tekee?
Siihen aikaan ei enää muita näkökohtia lisätty analyytikon tapaa suhtautua potilaaseen.
1800-lukua hallitsivat fysiologiassa Helmholtzin koulukunta, biologiassa Darwinin uusi evoluutioteoria ja romantiikassa ehkä eniten Goethe. Kaikilla heillä oli suuri vaikutus Freudiin. Valistuksen järkeisuskon ja juutalaisvaikutteisen romantiikan johtavan tähden, tiedostamattoman (”ihmisen yöpuolen”), välinen jännite sai Freudin luomaan jotain ainutlaatuista, jotain josta tuli päänvaiva molemmille suuntauksille. Tämä päänsärky tuntuu aina vain jatkuvan tänäkin päivänä. Helposti tuntuu unohtuneen se, miksi Freud lopulta valitsi uuden keksintönsä nimeksi juuri sanan psyko-analyysi.
Siirtyessään kokonaan psykoanalyysin kehittämiseen Freud samaistuu voimakkaasti Goetheen ja alkoi kuten tämäkin laajentaa löytöjään koko inhimillisen toiminnan alueelle. Goethelta hän omaksui sielullisen täydentävyyden periaatteen, jonka mukaan vastakohtaiset tulkintapäätelmät pikemminkin täydentävät kuin kumoavat toisiaan. Hän yleisti Breuerin tekemän havainnon, että neuroottisen oireen olemassaolo edellyttää, että sen merkitys ja mieli on tiedostumaton. Kun oireen mieli saadaan paljastetuksi ja tietoiseksi, se häviää ja sairaus lakkaa. Freudille oli neronleimaus tajuta, että se sama polku, joka johtaa epänormaaliin sieluntilaan, johtaa myös ulos siitä eli parannukseen toiseen suuntaan kuljettuna edellyttäen kuitenkin, että se tapahtuu analyyttisessa asetelmassa analyytikon turvallisessa ohjauksessa. Tehtävä ei ole käytännössä niin helppo kuin teoriassa. Osoittautui, että tähän vaadittava psyykkinen työ voi viedä aikaa analysoitavan torjunnan ja vastarinnan vuoksi.
Freud kehitti kuitenkin menetelmän, joka mahdollisti tämänkaltaisen sielullisen työn. Hän luopui hypnoosista, koska se oli kätkenyt ristiriitaisten voimien vuorovaikutuksen ja pyysi potilaitaan kertoman vapaasti mitä tahansa heidän mieleensä juolahtaakin välittämättä siitä, onko se järkevää vai ei. Freudin menetelmä perustui analysoitavan itsensä tekemiin havaintoihin oman tajuntansa tapahtumista. Tällöin hän huomasi, miten piinallista, joko pelottavaa tai hävettävää, oli kertoa kaikki mitä mielessä liikkuu. Freud huomasi potilaan vastustuksen ja tajusi ilmiön, jota hän nimitti torjunnaksi. Minä törmätessään viettiyllykkeeseen, vetäytyy takaisin ja sulkee vietiltä pääsyn tietoisuuteen. Torjuttu viettiyllyke säilyttää kuitenkin täyden energialatauksen aiheuttaen jatkuvan sisäisen ristiriidan ja paineen, joka purkautuu ahdistavina ja tuskallisina oireina. Myöhemmin Freud huomasi, että potilaat yrittävät elää uudelleen analyytikon kanssa kauan kaivatun lapsuuden tilanteensa, koska se oli ollut joko suuri tyydytys tai suuri pettymys. Tätä ilmiötä hän nimitti transferenssiksi.
Freud kehitti kuitenkin menetelmän joka mahdollisti tämänkaltaisen psyykkisen työn. Hän oppi kuuntelemaan potilaan omaa kertomusta toisin kuin lääkärit siihen aikaan tekivät. Ratkaiseva ja keksijälle itselleen pelottava kokemus tuli hänen omasta itseanalyysistaan, joka kuin Galileo Galilein kaukoputki avasi aivan kokonaan uuden vaiheen inhimillisessä tiedossamme kun tieteellinen väline löytyi vapaiden mieleenjohtumien menetelmästä. Tämä instrumentti oli aatehistorialliselta kannalta omaperäinen yhdistelmä romantiikkaa ja luonnontiedettä. Tutkimuksen kohde –piilotajunta, ´alitajunta` – oli tämän romanttisen näkemyksen johtotähti.
”Kun olin nuori”, kirjoittaa Sigmund Freud ystävälleen Wilhelm Fliessille 2.4.1896, ”ainoa asia, mistä haaveilin, oli filosofinen tieto, ja nyt, kun olen menossa lääketieteen kautta psykologiaan, olen aikeissa tyydyttää haaveeni” (Freud 1962). Freud on itse sanonut, että paras tapa ymmärtää psykoanalyysia on tutustua sen historiaan.
Wienin psykoanalyyttinen yhdistys perustetaan 1908 ja ensimmäinen kansainvälinen kongressi pidetään Salzburgissa. Siellä Freud pitää esitelmän tekemästään ”Rottamiehen” analyysista eivätkä kuulijat halua millään hänen lopettavan selostustaan. Kansainvälinen psykoanalyyttinen liitto perustetaan 1910 ja Carl Gustav Jungista tulee ensimmäinen puheenjohtaja. Freudin ja Jungin välit kuitenkin rikkoontuvat jo 1913. Freud arvostelee Jungia siitä, ettei tämä tunnusta lapsen seksuaalisutta ja libidokäsitettä. Vuoden kuluttua Jung eroaa liitosta ja perustaa oman koulukuntansa analyyttisen psykologian nimellä.
Freud muuttaa käsitystään vietistä ensimmäisen maailmansodan vaikutuksesta olettamalla nyt kaksi keskeistä voimaa, jotka ovat alati yhdessä vaikuttamassa meihin. Toinen niistä, Eros, on äänekäs ja toinen, kuolemanvietti, taasen lähes mykkä, paitsi silloin kun se ilmenee aggressiivisuutena. Kuolemanvietti on eliminoiva ja rajoittava voima, joka kuitenkin eheyttää ja kiinteyttää sielullista rakennetta piirtämällä sen ääriviivat. Se vastustaa sitomatonta energiatulvaa, joka koetaan traumaattisena. Mielenkiintoinen historiallinen tosiasia on, että lähes kaikki Freudin oppilaat hylkäsivät hänen dualistisen viettiteoriansa. He eivät voineet ymmärtää sitä muuna kuin spekulatiivisena kuvitelmana. Edelleenkin se odottaa tutkijoita, jotka löytäisivät tästä Freudin ´suuresta erehdyksestä` uutta tutkittavaa. (Suomessa Pentti Ikonen ja Eero Rechardt ovat uudelleen tulkinneet tätä Freudin teoriaa ansiokkaasti.)
Freudin ajatukset levisivät vähitellen eri maihin. Suomesta lähti Freudia tapaamaan Wieniin 1924 tamperelainen kaupunginlääkäri Yrjö Kulovesi (1887-1943). Hän valmistui psykoanalyytikoksi 1931 päästen Wienin psykoanalyyttisen yhdistyksen jäseneksi ja perusti ruotsalaisen Alfhild Tammin kanssa 1933 Suomalais-ruotsalaisen psykoanalyyttisen yhdistyksen, joka hyväksyttiin Luzernin maailman kongressissa 1934 IPA:n jäseneksi. Kulovesi valmistui koulutusanalyytikoksi 1937, mutta ei ehtinyt kouluttaa yhtään seuraajaa. Suomalaisten oli lähdettävä sodan jälkeen uudelleen ulkomaille oppia saamaan (Ruotsiin ja Sveitsiin). Palattuaan 1950-luvulla he perustivat 1960-luvulla Suomen psykoanalyyttisen yhdistyksen.
Nietzschen ja Sartren mukaan ihminen tietoisuutena on pelkkää puutetta. Sartren mukaan hän ”haluaisi olla jotain välttämätöntä eli oman itsensä syy, causa sui, mikä taas on yhtä kuin Jumala”. Freud näki länsimaiden torjuvassa asenteessa psykoanalyysiin samoja syitä eli oman itsen ja oman tietoisuuden yliarvioinnin.
Freudin menestyksen yksi olennainen selitys liittyy siihen, että hän fysiologian tutkijana tunsi analyysin menetelmän, jota hän osasi soveltaa uusiin yhteyksiin –virhesuorituksiin, vitseihin, uniin ja neuroottisiin oireisiin. Ratkaisevia olivat myös Charcotin hypnoosinäytökset Salpetrierin sairaalassa Ranskassa ja Breuerin aloittama hypnoosin soveltaminen neuroottisten potilaiden hoitoon. Ne vakuuttivat hänet tietoisuudesta täysin piilossa olevien ilmiöiden olemassaolosta. Ratkaisevin vaihe oli kuitenkin hänen itseanalyysinsa, jolloin hän löysi itsestään oidipuskompleksin.
Freudilla oli kyky systemaattiseen ajatteluun. Hän kykeni siirtymään konkretiasta abstraktioon tavalla, jota tullaan vielä kauan tutkimaan. Ihminen, jolle havaittava arkitodellisuus on ainoa olemassa oleva, ei pysty yleensä omin voimin näitä Freudin löytämiä ulottuvuuksia sielunelämässään tavoittamaan. Siihen kykenivät ennen Freudia suuret kirjailijat ja ajattelijat. Oman sisäisen maailman hahmottaminen on vaikea tehtävä. Tavallisesti ihmiset tekevät sen nojautumalla oman kulttuurinsa tarjoamiin konkreettisiin keinoihin käyttäen runsain mitoin ns. ulkoistamista eli sijoittavat omia ominaisuuksiaan valikoidusti ulkopuolelleen.
Vuonna 1930 Frankfurtin kaupunki myöntää Freudille Goethe –palkinnon, josta tämä on ylpeä. Maaliskuun 11. päivänä 1938 Saksa hyökkää Itävaltaan (ns. Anschluss). Psykoanalyysi kielletään ja varat takavarikoidaan. Freudin tytär Anna Freud joutuu Gestapon pitkään kuulusteluun. Freud ja hänen lähiomaisensa pelastuvat suurin kansainvälisin ponnistuksin 4. päivänä kesäkuuta. Freudilta yritetään kiristää mahdollisimman paljon rahaa maastapakoverona. Lopuksi Freudin eteen työnnetään paperi, jossa hänen pitää todistaa, että Saksan viranomaiset ja erityisesti Gestapo ovat kohdelleet häntä hyvin. Hän allekirjoittaa ja pyytää natsien virkamieheltä lupaa lisätä: ”Ich kann die Gestapo jedermann auf das beste empfehlen” (Voin täydestä sydämestäni suositella Gestapoa jokaiselle). Freud muuttaa Lontooseen Maresfield Gardeniin numero 20, mikä nykyisin on museona kuten myös Berggasse 19 Wienissä. Freudin syöpä pahenee seuraavana vuonna ja hänen kuolee syyskuun 23 päivänä 1939.
Väittely siitä, onko psykoanalyysi vakavasti otettava tiede yhdessä sen kuvitelman kanssa, että psykoanalyysi voidaan lopullisesti korvata aivotutkimuksella, on lisännyt sen väärinkäsittämistä, mitä psykoanalyysi todellisuudessa oikeastaan on. Psykoanalyysilla ja sen sovellutuksilla on edelleen paikkansa ihmistä ymmärtämään ja auttamaan pyrkivissä hoidoissa. Sen voimana on menetelmä, jonka tukena on itse ihmisluonto, ihmistajunta ja jonka avulla voi viisastua, oppia tuntemaan ja hallitsemaan intohimojaan silloin kun ne tuntuvat vievän meitä kohti epätasapainoa.